Laitoin viime viikolla psykologille viestiä, voisimmeko palata asiaan ensi vuonna. Haluaisin keskittyä täysillä töihin ja positiivisiin ajatuksiin. Odottaa joulua, kulkea lumisessa kaupungissa mieli tässä hetkessä. Ostella joululahjoja ja viritellä jouluvaloja, nauttia perheestäni täysillä. Hän ei vastannut mitään viime viikolla, joten päätin itse, että pidän taukoa.
En tehnyt yhtäkään mf-harjoitusta ja tietoisesti torjuin negatiiviset ajatukset, ja harjoitusten tuomat ahdistavat muistot nuoruudesta. Ohjeenahan on ollut, että ajatusten pitäisi antaa olla, eikä sulkea niitä pois. Työkaverini käski kuitenkin keskittyä positiivisiin juttuihin ja tulevaisuuteen. Tein niin.
Viikonloppu oli ihana! Lapsenmieleni heräsi ja askartelin isälleni ja miehelleni hauskat kortit, shoppailin heille kivat lahjat ja vein lapset pulkilla metsään. Siinä sai mahtavan treenin ja jopa euforisen olon! Oli pakahduttavan romanttista tarpoa lumisessa metsässä, josta tuli ihan mieleen lapsuuden joulut, kuusimetsä ja hurtti huumori. Kisa siitä, kuka löytää hienoimman kuusen.
Tänään avatessani sähköpostin, siellä odotti psykologin vastaus.. Jo tämän, ihan neutraalin vastauksen lukeminen sai minut ahdistumaan. Hän oli laittanut linkin itsensä hyväksymisestä, eikä suositellut taukoa,. Kaikki ne negatiiviset tunteet palasivat kuin joku olisi kaatanut ämpärillisen kylmää vettä päälleni. Lapsellisesti halusin uskoa onneen, jota taas hetken koin. Näköjään nämä muistot on kuitenkin käsiteltävä, ja vielä masentavasti ennen joulua!
Olen tänä syksynä pari kertaa tuntenut erkanevani hieman ruumiistani. Lähinnä on tullut olo, että elämäni on unenomaista taivallusta. Esimerkiksi ihailen maisemia, mutta en tunne olevani osa miljöötä tai miljöössä. Lähinnä tuntuu kuin katselisin maalauksia. Ahdistavin kokemus oli elokuvissa (Woman on the train), kun tuntui, että olisin ollut 10cm ruumiini yläpuolella. Oli pakko nostella kättä, jotta uskoin olevani siinä. Luin tästä netistä ja vastauksesksi sain dissosiaation. Dissosiaatio on usein lähtöisin traumasta. Tuokin elokuva oli melko ahdistava, joten varmasti aivoni reagoivat siihen, kuten jos itse olisin ollut päähenkilön asemassa -jännittävää!
Pidän tätä jaksoa elämässäni itseeni tutustumisena, ahdistavana, kiinnostavana ja toivottavasti lopulta puhdistavana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti