Blogille kasvot

Luen paljon muotiblogeja, elämäntapablogeja, tyyli/sisustus/politiikka ym eriaiheisia blogeja. Melko monessa blogissa bloggaaja laittaa kuvia itsestään, asunnostaan, töistään, pihastaan jne. Olen todella pitkään halunnut antaa myös omalle blogilleni kasvot, mutta jokin siinä pelottaa. Tulee se sama fiilis kun joskus teininä kun halusi laulajaksi, mutta ei julkkikseksi.

Kammoan ajatusta, että joku tunnistaisi kadulla, vaikka tavallaan se olisi hauskaa. Tuntuu, että haluasin antaa itsestäni enemmän, mutta en uskalla. Politiikka, laulaminen yms ovat aina kiinnostaneet, mutta ne on kaikki julkisia ammatteja, ja esimerkiksi kolumnisti seisoo usein sanojensa takana oma kuva tekstin vieressä.
Toinen syy miksi en uskalla paljastaa itseäni on kritiikki. Esimerksi bloggaajista moni kokee aivan jäätävää kritiikkiä: ulkonäöstä, elämäntavoista, henkilökohtaisia juttuja paljastetaan netissä jne. Se on aivan uskomatonta skeidaa, koska kyse on kuitenkin vain kirjoittelusta, ja siitä, että haluaa jakaa asioita niistä kiinnostuneiden kanssa.

Päätökseni on siis pysyä anonyyminä pelkurina :D Ainakin toistaiseksi.

Haluan myös kirjoittaa henkilökohtaisia juttuja, joten senkään takia en halua kasvojani tiedettävän. Blogissa on helpompi käsitellä asioita joista ei halua puhua kaikille bilekavereille.

Tänään ohjelmassa on shoppailua, ja silmälasien hankintaa. Silmissäni on kuulemma pieni taittovirhe ja toisessa silmässä huonompi näkö, aion nyt vuoden käyttää rillejä, että saan silmät kondikseen hääpäiväksi. Pitäisi kuulemma auttaa, eikä tarvitsisi leikkausta. Eli lukiessa ja koneella ollessa tarvitsisi käyttää tarkentavia laseja.. Pelottaa kamalasti, että löydänkö mitään mitkä sopisivat hyvin. Siskoni sai lasit 26 vuotiaana ja näyttää niissä mielettömän hyvältä, samaa tuuria toiveksin.

Arabinaiset

Okei, taas näitä päivän mietteitä. Tosiaan näin eilen ehkä 12 vuotiaan koko vartalon peittävään burkhaan pukeutuneen tytön. Tyttö käveli suunnilleen saman ikäisen pojan kanssa kaupungilla. Poika juoksenteli , hyppeli ja nauroi, tyttö käveli rauhallisesti ja katsoi jalkoihinsa, että pysyisi pystyssä. Rehellisesti täytyy sanoa, etten tiennyt että niinkin nuoret käyttävät burkhaa.

Olen kyllä sitä mieltä, että media on maalannut arabianmaista melkoisen kuvan: sotia, väkivaltaa ja naisten alistamista. Eihän se kaikkialla sellaista ole, ja moni mieskin toivoo naisten aseman paranemista. Tavikset siellä vain noudattavat lakia, jonka mukaan naisen on oltava hunnutettu jne.. Mutta sitten on se OSA, se joka näitä lakeja kirjoittaa, se osa joka nauttii vallastaan ja sukupuolestaan. Ottaa siitä kaiken ilon irti.

Media on luonut myös aika taidokkaasti kuvan siitä, että huivia/burkhaa/huntua/kaapua käyttävä nainen on aina alistunut miehelleen. Näinhän asia ei kuitenkaan aina ole. Monissa haastatteluissa musliminainen sanoo pitävänsä burkhasta: se suojaa/ tuntuu turvalliselta/ on kunnioitus Jumalalle jne.. Kuitenkin, nähdessäni 12 vuotiaan tytön pitkässä burkhassa tuli taas se ikävä olo. Huono fiilis, kun mietin että tytön pitää olla arvokas, ettei hän voi veljensä lailla juosta, pyöriä lehtikasoissa tai kiivetä puissa. Miksi?

Olen myös itse hieman hunnuttamista vierastava. Tuleva mieheni on ortodoksi, ja olin suorastaan pöyristynyt kun luin netistä ohjeita ortodoksikirkkoon pukeutumista varten, ja mitä silmäni näkivätkään "naisten tulisi käyttää huivia kirkossa" MITÄ? No onneksi se oli vain mielipide ja ehkä 5%:lla kirkkokansasta oli huntu, ja keskellä viikkoa kirkossa 90% oli yli 50 vuotiaita. Yhtä järkyttynyt olen luterilaisen kirkon opista, että naisen tulisi olla miehensä alamainen! Voi hyvänen aika, miksi?? "Koska Jumala loi Eevan kylkiluusta?"- perustelu ei ihan riitä.

+ Vielä tuli mieleeni eräs aiheesta poikkeava seikka, nimittäin Valko-Venäjä, on niitä tasa-arvon tarpeita lähempänäkin. Ihan uskomatonta kuinka Valko-Venäjän tilanne on niin vähän uutisoitu aihe. Sinne apua ja puuttumista myös Suomen taholta. Tässä on esimerkkimaa oikeasta ihmismielen ja vapauden riistosta.

Fiina kiittää.

kerjäläiset

Mietin tässä, näitä synkkiä kirjoja lukiessa Suomen kerjäläispolitiikkaa. Ajattelin oikeasti pitkästä aikaa miltä tuntuisi antaa heille rahaa.

Matti Vanhanenhan kehoitti joskus pari vuotta sitten olemaan antamatta rahaa romanikerjäläisille. Syynä lähinnä se, että kerjääjät ymmärtäisivät ettei täällä tule toimeen kerjäämällä. Jostakin kerjäläiset kuitenkin rahansa saa, ja monien lehtijuttujen perusteella moni etsiikin omatoimisesti erilaista työtä: ikkunanpesua, ompelijanpaikkaa jne.

No kuitenkin, kun luin kirjallisuutta näistä kurjista maista jossa kejäys on arkipäivää, mietin, miltä tuntuisikin välillä olla se pelastava enkeli. Tähän asti olen kävellyt vakiokerjäläisten ohi ostoskasseineni sen kummemmin heitä noteeraamatta. Pahvikupin hölskyttäminen on lähinnä ärsyttänyt, ja kerjäläisten vaativat katseet tuntuvat lähinnä hyökkäykseltä. Olen jopa saattanut katsoa murhanhimoista kerjäläistä takaisin hieman ilkeästi.

Tässä siis uutiseni: aion tällä viikolla antaa kerjäläisille rahaa ja lounareita, ja katsoa mitä tapahtuu. Hyyilevätkö he ja kiittävät vai ovatko passiivisia... En ole nimittäin IKINÄ antanut kerjäläisille rahaa, ainoastaan katusoittajille tai punaiselle ristille tai johonkin luonnon pelastusyksikölle.

Katsotaan mitä tapahtuu.

thailand

Mua on nyt pitkään hämmännyt yksi aivan typerä asia. Nimittäin suomalaiset miehet ja thaimaalaiset naiset. En tiedä miksi, mutta aina kun näen näitä pariskuntia tulee jotenkin puistattava olo. Inhoittavaa yleistää, mutta mietin aina, että onko nainen oikeasti joku thaimaan tuliainen, jolta mies on ostanut seksiä, tai joka on itse tarjonnut itseään paremman elintason toivossa. En tiedä miksi vaivaan päätäni tällä asialla, mutta jotenkin kaikki suhteet joissa seksi toimii jonkinlaisena vallan välineenä tuntuu inhoittavilta.

Viimeksi eilen näin kaupassa mielettömän kauniin noin 150 senttisen thaimaalaisen naisen. Naisella oli pieni nätti poika, ja ihan mieletön kroppa. Sitten naisen takaa ilmestyi melkein 2 metrinen kaljamahainen mies. En tiedä kuvittelenko vain, mutta 90% näkemistäni pariskunnista nainen on pieni ja siro ja mies kaljamahainen huolittelematon jätti. Miksi näin?

Välillä taas näkee japanilaisia naisia pukumiehien seurana tai muuten vain tavallisten, siististi pukeutuneiden herrojen käsivarressa. Nämä parit ovat paljon loogisempia, niissä ajattelee, että pari on tavannut yliopistolla tai töiden merkeissä.

Joku tässä thaikku x fisu-yhdistelmässä saa feministihällärini soimaan. Voi toki olla, että pari on jotenkin inhaseksuaalinen näky, kun nainen on lapsen kokoinen nätti nukke ja mies rumahko lihava iso mies. En tiedä.

No nyt on perjantai ja syytä juhlaan. Tämä viikonloppu vietetään kahdestaan miekkosen kanssa ja meille tulee 4 ihanaa koiranpentua hoitoon :)

Sairaat kirjat, terveiden hupia?

Miten hulluja kirjoja olenkaan tänä kesänä lukenut! Suorastaan sairaita.

Uhatut: hullu mies hakkaa ja vainoaa entistä tyttöystäväänsä, keinoja kaihtamatta, raiskaa tämän. Luita murtuu ja omaa lasta uhataan veitsellä.

Tahra: prostituoidun vaginaan tungetaan kaljapullo, iso mieslauma nauttii tilanteesta.

Tuhat loistavaa aurikoa: mies pakottaa vaimonsa syömään kiviä, koska vaimo on tehnyt pahaa ruokaa.

Tuhmatyttö: japanilainen gangsteri syöttää naiselleen suolistomyrkkyjä ja nauttii kun naiseen sattuu ja tämä piereskelee, naittaa vaimoaan ystävilleen.

Turmanlintu: mies raiskaa vaimonsa virka-aseellaan ja normaalisti. Hakkaa tätä ja nauttii naisen pelosta.

Tyttö joka leikki tulella: Isä yrittää tappaa tyttärensä, veli hautaa tämän elävältä.

Oikein kevyttä ja kaunista huh huh. Ajattelin, miksi ihmiset lukevat tällaista paskaa. Olen menossa lainaamaan Turvapaikan ja mietin miksi. Mitä saan siitä, kun luen toisen kärsimyksistä ja sairaasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Tunnenko itseni onnekkaaksi, vai olenko vain utelias? Haluanko samaistua naiseen, joka itkee elämänsä kylmyyttä ja salaa tietonsa miehen uskottomuudesta?

Jokaista kirjaa lukiessani olen joko itkenyt tai ravonnut. Kerron miehelleni miten paska fiilis näitä lukiessa tulee. Mies vastaa, että lopeta niiden lukeminen ja osta jotain diibadaabaa. Niin ostankin, mietin. Sitten tulee teksti "kirja kertoo traumatisoituneesta naisesta, joka on elänyt vankeudessa.." muuta ei tarvitse, se on ostoskorissa.  Miksi?

Ihana arki

Oikeasti harvoin havahtuu ajattelemaan arkea ja sitä mitä kaikkea ihanaa se sisältää.
Oltiin eilen kaverin kanssa ostoksilla ja syömässä. Tuntui niin ihanalta. Molemmat ostimme kassilliset hiustuotteita ja söimme jättimäiset annokset epäterveellistä ruokaa aina alkuruuasta rasvaisiin jälkkäreihin.
Parasta oli, ettei meillä ollut minkäänlaisia suunnitelmia.. Kahmittiin eri hiusöljyjä ja myyjä oli mitä mahtavin. Lopuksi mentiin Herkkuun hakemaan poikaystävillemme ruokaa illaksi. Ihanaa.

Olen tajunnut, että rakastan arkea enemmän kuin viikonloppuja tai lomia. Töiden jälkeen on ihanaa tavata kavereita tai poikaystävä ja mennä johonkin kahvilaan tai syömään tunneiksi. On ihanaa hakea kirjastosta tai kirjakaupasta hyvä kirja ja lukea 5 tuntia putkeen.. Tai lähteä koiran kanssa metsälenkille ja jäädäkin tunneiksi kallioille ottamaan aurinkoa.

Lomat on toki ihania, mutta ne on aina liian suunniteltuja. Me ainakin joudutaan tapaamaan lomalla ihan liikaa ihmsiä, sukulaisia jne.. Parasta on kun ei ole mitään velvotteita tai suunnitelmia. Tämä kesä oli onneksi poikkeus, 2 viikkoa oli tosi suunniteltuja ja aikataulutettuja (oli niin paljon juhlia ja piti tavata vanhoja ystäviä ja sukulaisia..) onneksi kuitenkin viimeinen puolitoista viikkoa oli täyttä lomaa kaksistaan mökillä :) Kuitenkaan mökilläkään ei jaksa ikuisuuksia olla, joten mikä onkaan hauskempaa kuin palata kaupunkiin, nähdä kaverit ja kaikki kauppojen uutuudet!
Katselin jo eilen Stockan ihania villasormikkaita ja meinasin ostaa ihanan kevyen villakangastakin, ajattelin kuitenkin vielä yrittää nauttia kesästä kun lämpöä riittää. Eilen oli lyhyt hellemekko päällä, tänään sai laittaa housut pinkin paidan ja villatakin! <3

Toinen ihana asia mitä tajusin tänään on rakkasus. Olen niin mielettömän rakastunut, ettei mikään tunnu paremmalta. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja elämä on ollut niin täyteläistä! En ikinä olisi uskonut, että löydän miehen joka on niin kultainen, hauska ja rakastava. Kiitos elämä.

Ikävä, aina ikävä

Kuinka kauan kestää oikeasti toipua kamalasta ikävästä?
Vanhemmiltani kuoli nuori kissa tapaturmaisesti joulun aikoihin. Eilen heräsin siihen, että itkin aivan mielettömästi kamalaa ikävääni. Kuinka kauan tämä oikein kestää?

Kyseessä on lemmikki, perheenjäsen, ihana rakas ystävä, joka on kuitenkin kissa. Koko perheemme oli ihan rikki kissan kuoltua, koska tässä kaverissa oli oikeasti jotakin maagista. Kisumme oli kiltein ja sympaattisin olento jonka olen koskaan tntenut. Se oli kookas jättimäinen kollikissa joka ei koskaan lähtenyt pitkille matkoille pihasta, rakasti ruokaa, nukkumista ja silityksiä. Kuka vain vieras sai nostaa jätin syliinsä ja helliä. Se ei koskaan raapinut, purrut tai kynsinyt (edes koiraa joka kiusasi sitä).

Meillä on aina ollut kissat samasta suvusta, kilttejä ja ihmisläheisiä, tämä oli suvun viimeinen vesa. Ostimme vanhemmillemme uuden kissan, joka ei tietenkään vedä vertoja vanhalle ystävällemme, lisäksi tämä uusi raapii. Tuntuu niin pahalta kun tietää, ettei enää koskaan saa silittää meidän silmäterää. Vanhempani ovat toki piristyneet uudesta kaverista, mutta itselleni se on oikea isku palleaan.... Äää kamalaa.

Onneksi kuitenkin on ihana mies jonka kainaloon käpertyä. Eilen kun heräsin itkemiseeni, mies silitti hiuksia ja veti lähelleen <3 Mutta ei tätä ikävää kyllä mikään poista, joka kerta kun kuvia katselee nousee kyyneleet silmiin.Kauniit muistot. Ikinä ei saisi pitää mitään itsestäänselvyytenä, edes kissaa, kun sen menettää se sattuu silloin vielä enemmän. Me aina kuvittelimme, että poika istuu vanhempiemme terassilla vielä 20 vuotiaana pappana, harmaantuneena ja nuhruisena, toisin kävi, jos jotakin opin niin arvostamaan niitä ketä minulla on.

Aurinko

Okei,
Olen hiton ärsyynytynyt rusketusta ihaileviin ihmisiin. Tai okei, siis oikestaan vaaleaa ihoa dissaaviin. Omaan yhden kaverin (mies) jolle ruskettunut nainen on suorastaan pakkomielle. Okei kaveri on liikaa, sana tuttu käy paremmin. No tämä tuttuni on siis vain kaveri, välillämme ei siis ole mitään seksuaalista, joten voimme huoletta arvostella naisia ja miehiä toisillemme. Tämä tuttu oli niin ilkeä kommenteissaan yhteistä yhtävääni kohtaan, että huh huh! Hänen mielestään kaunis vaalea (hiuksinen ja ihoinen) ystävämme on suorastaan ruma kalpeutensa takia.

Olen sitä mieltä, että oranssit ihmiset ovat oksettavia. Käytiin kihlattuni kanssa koruliikkeessä tilaamassa kihlasormuksia, ja kuinka ollakaan myyjänä oli oranssi nainen, jonka sormet oli täynnä kimallusta, jotka korostivat oranssia väriä. Kaiken tietenkin kruunasi sentin paksuinen meikkivoidekerros ja 5cm pitkät tekoripset. En todellakaan vastusta ripsienpidennyksiä tai itsestäänruskettavaa, mutta en myöskään tajua miksi sen näköiset ovat muka kauniita..kuumia jne. Feikki Kim Kardashianeita näkee hela tiden vailla minkäänlaista tyylitajua.

Asiasta toiseen, (kuulostan muuten ilkeältä lihavalta ämmältä, joka arvostelee kauniita..) kuitenkin tein järkyttävän havainnon itsestäni, nimittäin jalkapöytäni! Olen nyt 23 kesää kävellyt paljain varpain tai avokkaat jalassa, aurinko on porottanut jalkoihini jokaisena elämäni kesänä. Ja se näkyy! Vaikka olen kahtena viimeisenä kesänä rasvannut jalkani ja jalkapöytäni, niin silti varpaiden yläpuolelle on tullut ryppyjä ja läheltä katsottuna jalkapöydän iho ei todellakaan ole vauvanpylly. Mietin, miltä näyttäisi jos sama olisi käynyt kasvoilleni? Jos en olisi käyttänyt meikkivoidetta ja aurinkorasvaa.. Yleensä rypyt ilmaantuvat juuri 25 vuoden iässä, minä olen 23 ja jalkapöydässäni on ryppyjä!!

Aurinko on oikeasti mielettömän vaarallinen ja tuhoava kapistus. Muistan kuinka teininä grillasin itseäni rannalla seitsemänkin tuntia. Olimme rannalla tarkoituksella  klo 12-15, koska silloin tuona aikana oli tutkimusten mukaan "vaarallisin säteily"=paahtava aurinko=paras rusketus. Lisäksi kävin solariumissa useasti aina huhti-maaliskuusta lähtien. Ihan sairasta! Eilen istuin koirani kanssa pihakeinussa, join raikasta valkoviiniä ja luin kirjaa, oli ihanaa! Ja turvallista :D

Olen muuten 100% varma, että kalpea kaverini on 40 vuotiaana kauniimpi kuin toinen itseään grillaileva ruskea ystäväni.
Okei, tietenkin on sitten purkkirusketukset, luojan kiitos, ruskeuden ihailijat voivat käyttää niitä :)
+ Myönnettäköön, että juhliin laitan sitä itsekin, eikä kaikista tule oranssia, mutta monta kerrosta on kyllä = orange.